Sivut

torstai 1. lokakuuta 2015

Kuvia

Postaan viikon vanhat kuvat tähän. Toivon mukaan tällä viikolla tulee sitten 5 viikkos kuvat:D
Pentujen kanssa on käyty nyt myös treeni hallissa. Kumpikin oli tosi reippaita! Vähän jännitti alkuun ääni kun Nico teki ja haukahteli välillä (kaikuis hyvin),mutta sekin unohtui nopeaan. Käyty pari kertaa umpirytteikössäkin tasapainottelemassa ja Meierillä oli eka punkki:S Yatzy on selvästi nyt siskoaan jämäkämpi ja sillä on hyvin jämäkät tassut ja pää:D Vieraita on käynyt ja kaikkia juostaan ovelle vastaan. Hauska miten noista erottaa ja paljonkin luonne eroja.





















sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Pennut kasvaa ja kehittyy

Oho ompas jäänyt kirjoitus hetkeksi.
Suloisista Umppalumpista on kasvanut "pentuperkeleitä" ja kaikkea pitää purra tai vähintäänkin maistaa! Varpaat ja lahkeet on koetuksella.
Ulkoilemassa ollaan käyty säiden salliessa ja kumpikin alkaa olemaan tosi reippaita siellä.Yatzy siskoaan hieman reippaampi. Kävimme myös M&M piipahtamassa ja Yatzy veti siellä hirveetä pentuhepuli rallia maistellen metallisista lelukorien jaloista lähtien kaikkea. Meier oli hieman rauhallisempi,mutta reipas kuitenkin. Naisellisen harkitseva;)
Pennut ovat syöneet jo reilu viikon kiinteää ja kummallekkin se uppoaa hyvin.
Pentuaitauksessa ei enään viihdytä ja viimestään 9 aamuisin on semmonen huuto että oksat pois,kun etenkin Meier haluaa tulla sieltä pois. Että anteeksi vaan naapurit!
Vieraitakin käynyt tasaisesti ja niitä mennään ovelle vastaan tervehtimään ja napataan sukasta kiinni...
Pentujen kutsumanimetkin saivat ja "virallistumisen" ja kumpainenkin pentu saa pitää nämä nimet mitkä niille isänsä mukaan annettiin:) Tosin nykyisin niitä kutsin veli-ja sisko sikiöksi;D
Muusa tökkäsi mahansa johonkin oksaan metsässä ja haavaan tuli pieni reikä,jota putsaillaan.Ei onneksi mitenkään pahannäköinen. Lenkeillä ollaan olettu käymään enemmän ja Muusa on siitä oikein tyytyväinen:D

Sitten muutamia kuvia,jota itse napsin eilen. Suvilta tulossa Yatzysta lisää pian!








maanantai 14. syyskuuta 2015

Pennut 17vrk

Pennut tänään 17vrk. Ne alkaa jo  muistuttaa koiria pikkuhiljaa:P Tänäkin aamuna herättivät joskus kuuden aikaan kitinällään ja kovasti jo yritetään kavuta laakosta pihalle.
Jo varmaan 5päivää sitten meillä väännettiin sonnatkin ihan itte:P Muusa kiltisti ne toki syö edelleen.
Kumpikin pentu jo yli kilon painoisia ja silmät sekä selvästi korvat on olleet auki jo jonkun aikaa. Yatzy onkin keksinyt oman äänensä ja käyttääkin sitä! Hirmunen haukkuminen ja murina kaikesta:D
Kumpikin myös "kävelee" jo suht hyvin,toki turvalleen lennetään jatkuvaan. Kynnetkin leikattiin eilen toistamiseen.
Olenkin alkanut noita pitämään olkkarin puolella aitauksessa,kun itse olen tällä puolella. Aitaukseen olen laittanut vähän erilaisia leluja ja pintoja(ike pussia,kylmä kumilattia,pehmeää..). Ihana kun nuo on alkanut jo vähän keskenään nujuamaan ja Muusakin saa osansa:P
Eilen kävi sisko kaverinsa kanssa pyörähtämässä pentuja pyörittelemässä.



Sitten taas kasa viikottais kuvia. Kuvaajana meillä toimii muuten meidän hovikuvaaja Suvi,jonka kuvia kannattaa käydä ihastelemassa TÄÄLLÄ tai sitten facebook sivuilla TÄÄLTÄ, joista kannattaa tykätä,olen kuullut huhua että sadan tykkääjän tullessa täyteen on tulossa aika kivat arpajaiset;)

ps.Meidän pentuarvaus arpajaisissa kävi niin,ettei kukaan arvannut oikein. Pentujahan siis näkyi myös ultrassa se kaksi,mutta oikein kukaan ei tulokseen jaksanut uskoa,kun maha kasvoi "niin isoksi".



















sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Pennut 9vrk

Pennut tänään 9vrk!:)  Kovasti kasvavat (jopa vähän liian lujaa,joten tuli kasvattajalta Muusalle ruuan nosto kielto:P ) ja painot tänään : Yatzy 765g ja Meier 723g .
Tänään huomasin ,että molemmilla on silmät hieman raollaan! <3 Ja kovasti jo molemmat tavailee jaloilla liikkumista:D Huvittavaa kun ne yrittää mukamas nousta vähän jaloilleen ja siitä kompuroida eteenpäin. Meierille alkanut kivasti tulemaan ruskeaa lisää ja valkoinen tassuissa väistyä ja tilalle tullut mustia täpiliä.

Eilen leikattiin pennuilta kynnet ekaa kertaa. Yatzyn etutassut sujui hyvin ,mutta takajalkojen kohdalla alkoi jo kyrsiä selällään olo. Meier tuskin taisi huomata koko toimitusta:P
Luonani kävivät myös minun nuorimmat sisarukset 7v ja 13v. Kovasti lapset pentuja pallottelivat ja Muusa oli asian kanssa ihan fine. Se on niin hulluna lapsiin kun vaan voi olla.
Nuoremmalta veljeltä tuli pahoja kysymyksiä noihin pentuihin ja koiriin liittyen,että sai oikeesti miettiä mitä vastaa .

Veli: "Miten koirat rakastuu?"
Minä: "no ei ne oikein rakastu"
Veli: "no mites ne sitten tekee pentuja?"
Minä"...."


Pentuja nostelin eilen ja tänään hetkeksi sängylleni ja Meier nukahti heti kuhan löysi hyvän paikan (eli pää korokkeelle) ja Yatzy hieman pyöriskeli ja kitisi eikä oikein osannut asettua edes tissille. Yatzy muutenkin on selvästi siskoaan äänekkäämpi kun tissilläkin pitää välillä kitistä enemmän ja vähemmän:P
Muusan haava on siisti ja sitä edelleen puhdistelen oman sielun rauhan takia.
Tosi haastavaa on pitää pentulaatikko lämpimänä,kun asuntoni on tosi viileä (pohjakerros) ja laatikko on vähän ikkunan alla osittain (verho aina kiinni siitä kohtaa),pitänyt kunnolla laittaa vällyjä laatikkoon,kun Muusakaan siellä ei enään viihdy oikein kun pakolliset hoitotoimenpiteet hoitamassa. Muusa hautaakin nätisti lapset aina vilttien alle ennenkun jättää ne keskenään:D

Vähän ollaan Muusankin kanssa käyty nyt kävelemässä pidemmällä tuolla takapihan metsässä ja se selkeesti lähtisi vaikka vieläkin pidemmälle.